sunnuntai, marraskuuta 11, 2007

#4090 Teerenpeli Vauhtiville

Hieno päänavaus Teerenpeliltä! Se on ensimmäinen suomalainen pienpanimo/panimoravintola, joka tuo oluensa pullotettuna Alkon vakiovalikoimiin. Toivottavasti jatkoa seuraa ainakin Plevnan muodossa.

Vauhtiville on uutuus Teerenpelin sortimentissä: 6,5-prosenttisena tavallista vahvempi belgityyppinen witbier. Korea 75 cl:n pullo ja korkeahko hinta antavat odottaa premium luokan olutta. Aivan kaikkia lupauksia ei Vauhtiville pysty toteuttamaan, mutta aivan kelpo tuote on kuitenkin kyseessä.

Olut on sameankeltainen muistuttaen lähinnä Jaffa-limonadia, valkoinen vaahto häviää yllättävänkin nopeasti. Tuoksusta löytyy nahkaa tai purukumia, mausteita (korianteri dominoi) , sitrushedelmiä sekä vehnää. Maku on varsin hapan ja sitrusmainen - se saattaa pelästyttää jos on ensimmäistä kertaa witbieriä kyydissä. Varsin hedelmäinen wit, appelsiini on päällimäisenä makuna yhdessä korianterimausteisuuden kanssa. Sen lisäksi siitä voi löytää hedelmäsokeria, kauraa ja vehnää. Hiilihappoa oluessa on maltillisesti, se nousee esiin lähinnä kun neste on juuri solahtamassa suusta eteenpäin, kirpeänä loppupiristeenä.

Pidän tässä oluessa siitä, että suomalainen pienpanimo on kyennyt tekemään klassisen witbierin mausteineen ja appelsiininmakuineen ja käyttämään vieläpä kauraa siinä. Vauhtiville on syytä nauttia tuoreena, epäilemättä vanhetessaan olut happanee liikaa.

7/103/57/104/514/20 = 3.5 pistettä

One Pint Pub

Eilen huomasin OPP:n ovessa Ruoholahdessa käsinkirjoitetun lapun: "15.10. alkaen avaamme klo 11". Sääli, koska OPP on yleensä ollut se ensimmäinen kunnon valikoiman olutravintola, josta maakuntien miehenä aloittaa kaupunkikierros. Nyt klo 11 paikoista ykköstilalla on Black Door.

sunnuntai, lokakuuta 21, 2007

#4048 Ecaussinnes La Penneffoise

Hyvin "tyttömäinen olut" pinkkine etiketteineen, miksei maunkin puolesta. Ensimmäinen "korkkikorkkiolut" johon olen törmännyt, jossa käytössä on synteettinen korkki. Oluessa on käytetty luumua. Väri on tummanpuhuva - se vaihtelee rubiinista ruskeaan. Kaadettaessa syntyy kaunis aavistuksen beige vaahto ja aavistus brysselinpitsiä koristaa lasin reunoja. Tuoksu on aluksi marjainen ja metallinen, oluen lämmetessä marjaisuus muuttuu enemmän luumumaiseksi ja tuoksuun tulee lakritsaa. Hyvin makea olut: tyypilliseen abbey dubbel/brune -tapaan maussa on tummia hedelmiä (luumua ja taatelia)
, mutta myös paljon kandisokeria.
Makeuden jälkeen myös alkoholi nostaa päätään, mutta jälkimaku on luumuisen makea. Hyvin tehty, pehmeä olut, mutta hiukan tylsä - näitä samantyylisiä suhteellisen laadukkaita bruneja tulee Belgiasta paljon. On sen verran makea, että luultavasti parin vuoden kellarikypsytys saattaisi tuoda mielenkiintoisia uusia sävyjä makupalettiin.
7/104/57/103/513/20 = 3.4 pistettä

perjantaina, elokuuta 31, 2007

Michael Jackson RIP

Hyvän oluen suurlähettiläs Michael Jackson on kuollut. Kyllä, siis tämä partasuinen englantilaissetä, ei se valkaistu afroamerikkalainen poppari. Jackson on viimeiset kymmenen vuotta sairastanut Parkinsonin tautia, mutta uutiset eivät tainneet kertoa mihin herra lopulta menehtyi. Moneen vuoteen Jacksonilta ei tainnut tulla mitään uutta kirjallista materiaalia, joten työkunto ei ilmeisesti ole ollut kovin hyvä.

Tapasin Jacksonin kahdesti Helsinkin olutfestivaaleilla - viimeksi tänä keväänä. Edellistapaamisesta tauti oli päässyt pahenemaan merkittävästi, mutta juttuihin se ei vaikuttanut oikeastaan ollenkaan.

Ensimmäinen tapaamisemme oli HBF:llä vuonna 2005. Sain nyt oman 15 minuuttiani julkisuudessa, kun Jacksonin kuolemasta ilmeisesti ensimmäisenä kertonut Morning Advertiser käytti uutisessaan Wikipediaan lataamaani kuvaa Michaelista. Eli siellä se vaaleansininen hiha on minun!

Illalla pitää ottaa muutama laadukas olut The Beer Hunterin muistolle.

lauantaina, elokuuta 11, 2007

Dark Horizon huumaa

Näin Nøgne Ø Dark Horizon First Edition huumassa (ks. olutopas.info) voisin laittaa tänne oman arvioni tästä (käännetty Ratebeerin arviosta):

Läpinäkymättömän musta väri, pieni kahvinvärinen vaahto. Tuoksussa on makeita tummia hedelmiä, kylmää kahvia ja jonkinlaista kummallista mausteisuutta, mieleen tuli ensimmäisenä sipuli! Runko on kuten olettaa sopiikin vankka, tervamainen. Maku alkaa siirappisen makeana, kunnes alkoholi iskee mukaan. Kuten olettaa sopii: lakritsaa ja paahteista maltaisuutta löytyy, mutta nämä häipyvät varsin nopeasti. Olut vaikuttaa siltä, että sillä on hieno ikäännyttämispotentiaali, nyt "tuoreena" se on aivan liian makea ollakseen täysosuma. Muutama vuosi kellarissa luultavasti tuo uusia nyansseja makupalettiin.

Aromi: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suuntuntu: 4/5
Kokonaisarvio: 16/20 = 3.9

sijaluku 106./3739

perjantaina, heinäkuuta 27, 2007

Olutbongauslinkki

Löysin "vahingossa" netistä tällaisen sivuston:

http://www.av-osasto.fi/tyonaytteet/verkkoviestinta/minna_kaario/yleista.htm

asiantuntijoista löytyy tosin tuttuja hörhöjä :)

lauantaina, kesäkuuta 02, 2007

Suomalaiset olutsivustot

Vaikka olutkulttuuri on laajentunut Suomessa on erikoista, että olueen keskittyviä verkkosivustoja ei juurikaan ole. Pitkään jatkunut JT Laakson Olutverkko hävisi ISP:n loppumisen myötä, Posbeer.org:lla ei ole tänä vuonna ollut paljon mitään. Oikeastaan ainoa mainitsemisen arvoinen verkkosivusto on Seppo Äyräväisen Olutopas:

http://www.olutopas.info/

Sivustolle on jokin aika sitten avattu keskustelufoorumi, joka vaikuttaa kohtalaisen vilkkaalta ikäisekseen.

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007

Pyöräillä or not to pyöräillä?

JT Laakson olutklubilta tuli pari päivää sitten sähköposti huomisesta tapahtumasta, jossa yhdistetään brittiläinen tuoreolut ja liikunta:

To 24.5. klo 16 REAL ALE -PYÖRÄILY.


Perinteisestä olutkulttuurista kiinnostuneet ovat tervetulleita kiertämään ja arvioimaan Helsingin keskustan ja Espoon real ale -ravintoloita ja englantilaistyyppisiä tynnyrissäkäyviä tuoreoluita.


Kokoontuminen polkupyörien kanssa klo 16 OlutHuone Kuikka, Helsinginkatu 32 ja klo 17 alkaen Kitty's Public House, Citykäytävä, sekä kierroksen kautta noin klo 17.45 Pub Angleterre, Fredrikinkatu 47.


Lähtö polkupyörillä Lauttasaaren ja Tapiolan kautta määränpäänä The Gallow's Bird Public House, Merituulentie 30, Niittykumpu, Espoo

Mitenköhän pitää ottaa sitten tämän päivän Olutliiton lehdistötiedote:

Olutlitto ry.

LEHDISTÖTIEDOTE
23.5.2007
Vapaa julkaistavaksi heti

Terassioluelle ilman polkupyörää

Oluen kuluttajia edustava Olutliitto ry. kehottaa kesäoluen ystäviä jättämään polkupyörän kotiin, mikäli pyöräretken yhteydessä on tarkoitus piipahtaa yhdellä tai useammalla oluella.

Itse pidän Olutliiton kannanottoa lähinnä "kesäuutisena" ... olutkulttuurissamme on vakavampiakin puutteita. Maalla joutuu oluen ja seuran vuoksi joskus pyöräilemään lievästi nauttineenakin - siellä kun ei ole metroa, taksilla kulkeminenkin on kovin tyyristä.

maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Stadin Panimo lopettamassa

Helsinki Beer Festivalin kynnyksellä tuli korviin - aluksi huhuna sittemmin vahvistettuna tietoa - että maineikas Stadin Panimo on lopettamassa. Stadin Panimon poistuminen aiheuttaa pääkaupunkiseudun olutravintoloiden hanavalikoimaan ammottavan aukon, olivathan he käytännössä ainoa kotimainen pienpanimo, jonka tuotteita Helsingin seudulla sai säännöllisesti eri ravintoloissa. Sääli siksikin, että Stadin tuotteet kiinnostivat kansainvälisestikin.

Uutinen lopettamisesta:

http://www.viisitahtea.fi/content/view/1962/93/

Humala-blogin tietojen mukaan Stadin Panimon Barley winea olisi tarjolla Lontoon GBBF-tapahtumassa kesällä. Muista tuotteista ei ole tietoa, uusia keittoja ei kuitenkaan enää ole luvassa.

Helsinki Beer Festivalilla Stadilta oli tarjolla Sierra Nevada -tyyppinen Celebration ale sekä savuolut Stadin 1.6.2007 (jonka tuoksussa ja
maussa oli vahvasti tervaleijonapastilleja).

A Le Coqilta uusi olut

Virolaiselta A Le Coqilta on julkaistu uusi juhlaolut:

http://www.alecoq.ee/special/

Vaalealta lagerilta tuo Special äkkiseltään näyttää.

torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Uusi pienpanimo Suomeen

Suomeen on saatu pitkästä aikaa uusi pienpanimo, kun Keravan ammattiopiston kemian osastolle on hankittu pienpanimo Itävallasta joulukuussa 2006. Käymistankkeja näyttää olevan 4 x 60 ltr. Ja mikä parasta, koulu on mukana myös Helsinki Beer Festivalilla, joten siellä saattaa olla tarjolla ihan uuden suomalaispanimon tuotetta.

http://moodle.keuda.fi/kansiot/kao-lf/pienpanimo/pienpanimo.htm

tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Helsinki Beer Festivalin lehdistötilaisuus

HBF järjestää lehdistötilaisuuden tiistaina 3.4. klo 13.30-14.30 St. Urho´s Pubissa. Paikalla on myös Michael Jackson.

Jackson on kovin aikaisin Suomessa? Voi tietenkin olla, että asuu Lontoossa ja lentää tänne päiväkseltään.

Festarien näytteilleasettajalista laajenee toivottavasti vielä:
http://www.helsinkibeerfestival.com/nasettajat/

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Olutmatkailua Thaimaassa

Kiersin Thaimaata helmikuussa pari viikkoa, joten paikallaan lienee muuta sananen maan "olutkulttuurista". No lyhyesti sanottuna sitä ei ole ... Kovasti kiertämällä ja etsimällä löytää muutaman panimoravintolan, mutta siinäpä kaikki.

Kaupoissa myydään pelkästään vaaleita lagereita. Kun olet maistanut näitä tusinan verran, oletkin bongannut valtaosan Thaimaan oluista. Thaimaalaiset lagerit ovat kevyitä ja mitä ilmeisimmin riisiä käytetään useimmissa. Janojuomana valtamerkki Singha on paras valinta - tai sitten Heineken, jolla on myös tehdas maassa. Bangkokissa ja ehkä muissakin suurissa kaupungeissa suurten tavaratalojen ruokakauppojen herkkuosastot tuovat helpotuksen mikäli haluaa hiukan parempaa eli ulkolaisia erikoisoluita. Missään valikoimat eivät olleet kovin laajat, mutta yleensä kohtalaisen laadukkaat. Saksalaiset Paulanerit (ml. Salvator) ja Chimayt jäivät ainakin mieleen. Kansainvälisen Carrefour-ketjun kaupasta löysin jopa kaksi maistamaton belgiä: Liefmansin hedelmäoluet Fruitesse Pomme ja Fruitesse Framboise.

Bangkokissa on tällä hetkellä ilmeisesti kaksi panimoravintolaa:

Keskustassa sijaitseva Londoner Brew Pub on melko puhdasverinen brittipub ja expatien kokoontumispaikka. He panevat kahta omaa olutta. Molemmissa on havaittavissa samankaltainen käsityön maku kuin monissa panimoravintoloissa. En osaa identifoida mikä tuo piirre on, mutta kuvailen sitä yleensä englanninkielisellä sanalla "brewing mash". London Pilsner 33 oli aika mitään sanomaton pilsener, Pride Cream Bitter oli varsin juotava humaloitu brittibitter - ei tajuntaa räjäyttävä, mutta Changin ja muiden riisilagereiden jälkeen se toi helpotusta.

Londoner Ratebeerissa:
http://www.ratebeer.com/brewers/londoner-brew-pub/2846/

Toinen panimoravintola olikin vaikeampi löytää. Taksilla kuitenkin pääsin Tawandang German Brewerylle, kun ensin löytyi kuski, joka ymmärsi ja halusi sinne lähteä. Paikka on jonkin verran keskustan ulkopuolella Rama 3 -moottoritien varrella. Paikka on valtavan kokoinen "oluthalli". Saavuimme sinne iltapäivällä juuri kun se aukesi - kaksi asiakasta ja laskujeni mukaan noin 80 tarjoilijaa ei kuitenkaan taannut ripeää palvelua. Tawandang tekee kolmea omaa olutta: Dunken, Lager ja Weizen. Kaikki kolme olivat yllättävän hyviä. Epäilen panimoravintolalla olevan eurooppalaisen panimomestarin.

Tawandang Ratebeerissa:
http://www.ratebeer.com/brewers/tawandang-german-brewery/2866/

Sen sijaan Chiang Maista ei löyty panimoravintolaa, joka siellä olisi pitänyt olla Carrefourin vieressä. Tolpassa oli aikoja sitten pimentynyt valomainos kylläkin. Tavaratalon vieressä oli autopesula, ehkäpä se oli syrjäyttänyt ravintolan.

Lop Buri -nimisestä kaupungista löytyi sitten aivan uusi paikka. Monkey Brewery on saanut nimensä kaupungin apinoista. Lop Burissa on buddhalaistemppeli, jonka ovat vallanneet puolikesyt apinat. Itse panimo on Lop Buri Inn -hotellin sisällä. Kyltin perusteella panimolaitteisto oli jonkun saksalaisen "kulttuuripanimon" entinen. Valitettavasti Lop Burin kaupungin uudessa osassa sijainneen ravintolan oluet olivat melko epäonnistuneita. Monkey Lagerissa oli käymättömiä sokereita ja vihanneksien makua, Monkey Dark oli likainen diasetyylipommi.

Monkey Brewery Ratebeerissa:
http://www.ratebeer.com/brewers/monkey-brewery/8389/

Pattayallakin tuli käytyä. Jostain syystä missasin siellä olleen Hopf Brauhausin - Ratebeerin maininta ei sattunut silmään ennen matkaa. Näiden lisäksi Thaimaassa ei välttämättä toiminnassa olevia muita panimoravintoloita olekaan.

sunnuntai, maaliskuuta 18, 2007

Nøgne Ø Dark Horizon first edition

Loistavan norjalaisen pienpanimon Nøgne Ø:n "kohuttu" Dark Horizon first edition on nyt virallisesti julkaistu. Suomessakin sitä on kuitenkin ollut jo joitakin pulloja - ainakin maahantuojalla ja minulla kaapissa (kiitos Yngwar). Miksikö kohuttu? Kannattaa lukea Sepon arvio tästä oluesta:

http://www.olutopas.info/beers.php?olut=457

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Laitilan Portteri

Uusi mielenkiintoinen olutuutuus (näin ennen maistamista ainakin!) on Laitilan Portteri (6,5 % ABV). Sitä saa ainakin Tampereelta hanasta (Old Bricks, Kultainen Apina). Old Bricks viittaa siihen, että löytynee myös Jyväskylästä ja Turun Old Bankista.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Suomen kansa pelastuu

Nyt on keksitty keino, miten estetään Suomen kansaa juopumasta: ei myydä niille keppanaa kello 07-09 välillä aamulla! Joskus sitä ihmettelee mitä siellä sosiaaliviranoimaisten päässä oikein liikkuu. Oluen myyntikiellon jälkeen klo 21 ymmärrän - sehän oli ravintoalan lobbauksen ansiota.

Olutta saa myydä aikaisintaan aamuyhdeksältä 1.4. alkaen

Huhtikuun alusta lähtien kaupat, kioskit, huoltoasemat ja tilaviinimyymä

lät saavat aloittaa alkoholijuomien myynnin aikaisintaan kello yhdeksän aamulla. Nykyisin myynnin on saanut aloittaa jo kello seitsemän. Myös Alkon myymälät ja anniskeluravintolat voivat aloittaa alkoholijuomien myynnin vasta kello yhdeksän.

Asetuksen muutos ei tuo muutosta myynnin lopettamisaikaan, vaan alkoholijuomien myynti on edelleen sallittua kello 21:een asti.

Myyntiaikaa koskevat säännökset eivät edellytä esimerkiksi alkoholijuomien lukitsemista tai eristämistä myyntiajan ulkopuolella. Myyntipaikan on kuitenkin huolehdittava ja valvottava, että alkoholijuomia myydään vain sallittuna aikana. Myyntipaikat voivat järjestellä juomaosastojaan uudelleen ja tehdä erilaisia teknisiä ratkaisuja valvonnan helpottamiseksi.

Asetuksen muutos ei koske juomia, joissa on enintään 2,8 tilavuusprosenttia alkoholia, Näitä ovat muun muassa 1-oluet, miedot siiderit ja long drink-juomat, joita saa myydä myyntipaikan avaamisesta alkaen.

Lähde: Finfood

Lisätietoja: Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus STTV, ylitarkastaja Jan Rosenström, p. (09) 3967 2745

Käytännön merkitystähän tällä ei jokapäiväiseen elämään ole. Ainoa mikä tuli mieleeni on se, että jos esimerkiksi porukka lähtee varhain kesäaamuna mökille niin saunajuomien noutaminen matkalla ei enää onnistukaan.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Mongozo Banana

Hyvinvarustelluista K-kaupoista on nyt pienen aikaa saanut belgialaisen Huyghen panimon tekemää Mongozo Banana "banaaniolutta", jossa kuulemma on käytetty reilun kaupan banaaneja. Nyt näyttää tuote olevan Helsingissä William K:n valikoimissa seuraavin saatesanoin:

http://www.oluthuone.com/ajankohtaista/ajankohtaista050307.php

No, uskokoot kuka haluaa. Minä en usko - jäljet johtanevat samalle sylttytehtaalle kuin Haus der 131 Bieren eksotiatuotteet. Ja reilun kaupan banaanitkin ovat kiva mainoskikka - kuinka reiluja ne banaanit ovat, jos maku pääosin tulee jostakin banaaniesanssista?

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Stallhagen Dark Lager IV

Hyvien olutravintoloiden kuukauden olut on Stallhagen Dark Lagerin vahva kuusiprosenttinen versio. Aiemmin pullona on ollut saatavilla kevyempi 4,7-prosenttinen olut. Huhut kertovat myös tämän vahvemman Dark Lagerin tulevan pullomuodossa myöhemmin Alkoon.

Ahvenanmaalaisen Ålands Bryggerin Stallhagen-oluet tunnetaan hyvinä perusoluina, jotka eivät kuitenkaan ole kovin rohkeita tai yllättäviä. Tuotanto on kuitenkin ollut tasalaatuista ja varsinaisia huonoja oluita ei panimolta vielä ole vastaan tullut, jotakin satunnaista festareilla ollutta koekeittoa lukuun ottamatta.

Dark Lager on nimensä mukaisesta tumman meripihkan värinen lager-tyylin olut - vahvana kuusiprosenttisena se muistuttaa lähinnä tummia bock-oluita niin väriltään kuin maultaankin. Väri on kirkas, joten mistään suodattamattomasta tuotteesta ei ole kyse. Tuoksu on karamellimainen ja ruohoisen humalainen. Maussa tulee esille samantyyppinen ruohoinen humalointi sekä paperinen, aavistuksen karvaskin maltaus. Alkoholin huomaa tässä oluessa, jonka vuoksi sen bock-tyyppiseksi arvioinkin. Kohtalainen sessio-olut, helpohkosti juotava prosenteistaan huolimatta ja ehdottomasti kokeilun arvoinen vaikka ei helmikuun kuukauden oluen tasolle pääsekään (Ettaler).

tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Saariselkä

Luin vanhaa entryä ja kommentoinpa Saariselän tilannetta:

kyllä, Saariselällä on olemassa Panimo-niminen baari. Käydessäni tumma olut oli loppu, mutta Saariselän Panimon Vaaleaa sai. Kyseinen olut valmistetaan Kiimingissä, joten jäljet johtavat OPR Polarmaltaaseen.

torstaina, helmikuuta 08, 2007

Thaimaa

Olen maanantaina lähdössä Thaimaaseen. Internetiä tutkimalla olen löytänyt jopa neljä panimoravintolaa, jotka osuisivat matkan varrelle:

- Londoner Brew Pub, Bangkok; varma tapaus, iso paikka, vepisivut ja kaikki
- Tawandang German Brewery, Bangkok; nettisivut hävinneet
- Chiangmai German Microbrewery, Chiangmai
- Monkey Brewery, Lop Buri Inn Hotel, Lop Buri, tällainen löytyy beerme.com:sta

Lisäksi lentokentällä on mahdollisesti brewpub. Ratebeer listaa lähes 60 olutta, joten uusia lagereita maisteltavaksi riittää.

Huhun mukaan tässä muuten on seuraava Koffin tuote:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/df/Koff_Indian_Corn.jpg
toivottavasti tuo on vanha pullo ...

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Uusi maa!

Eilisessä olutseuran tapaamisessa sain maisteltua uuden (ja harvinaisen) olutmaan: Seychellit. Heikkisen pariskunta oli lomaillut saarilla ja toivat mukanaan paikallisen SeyBrew Lagerin. Itse olut oli tyypillinen trooppinen vaalea lager - maissia tai riisiä on käytetty varmasti ohran asemasta. Panimo on Diageon (eli Guinnessin) omistama - kiintoisaa onkin, että panevat myös Guinnessin vahvaa versiota.

Beer Huntersissa aukesi uusi real ale - tällä kertaa Hook Nortonin Old Hooky. Pulloversiona Old Hooky onkin vanha tuttu. Caskista tuoreeltaan mielytti erityisesti raikas vastaleikatun ruohon tuoksu. Mukava pehmeästi humaloitu perinteinen bitter, jossa on aavistus hunajamaista makeutta.

keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

One Pintin belgiviikot alkoivat

One Pint Pubin belgiviikotkin alkoivat maanantaina vähän kuin salaa yllättäen. Onneksi satuin olemaan sopivasti paikalla pääkaupungissa työreissulla. Saapuessani One Pintiin iltapäivällä, pelipaikalla olikin jo muutamia oluthörhöjä kuten Äyräväisen Seppo, Kaarion Markku sekä Jarza Kumpulainen, joka sanoi saapuneensa jo 10:55. Ajan ollen muitakin tuttuja naamoja hiipi pubiin.

Kun kerran muitakin oli saapunut niin jaoin kalliihkoja isoja pulloja muiden kanssa. Belgiassa Les 3 Fourquetsin panimoravintolassa käsinpullotetut 2 litran pullot maksoivat 45 euroa ja olivat ainoat kappaleet. Valitettavasti panimon kolmesta tuotteesta (hedelmäolut, pilsner ja vehnäolut) mikään ei kohonnut miksikään suureksi makuelämykseksi. Varmaan ihan kivoja paikanpäällä hanasta kesäkuumalla.

Sen sijaan Achouffen - joka on eräs lempipanimoistani - Chouffe Houblon Dobbelen IPA Tripel oli vallan maukas amerikkalaisen IPA:n ja belgialaisen trippelin sekasikiö. Mitä ilmeisimmin Yhdysvaltain markkinoille tehdyssä oluessa yhdistyivät rapsakka Amarillo-humalointi ja belgialaisen trippelin hedelmäisyys. Ratebeerissä pisteitä sille irtosi 4.0 - saman antoi Seppo.

Sepon kanssa poistuimmekin yhtä jalkaa ja käväisimme kymmenettä vuottaan juhlivassa Kaislassa maistamassa Stadin Panimon sille tekemän juhlastoutin. Valitettavasti mitäänsanomaton olut, jossa kyllä on näköä ja paahteisuuttakin, mutta that's about it. Maltaisuutta ja humalaa saisi olla lisää. Stout muistutti aika tavalla Pullmannille viime vuonna tehtyä "D-stoutia". Kuten Seppo totesi, Wicked Snowmania viime talvelta tuli ikävä, ei kai Stadilla ala ote lipsumaan?

Tällä hetkellä saldo on 3134 reitattua olutta. Lisää on luvassa viikonloppuna Lapissa. Toivottavasti Saariselän panimoravintola on hengissä omine tuotteineen ...

Ai niin ... OPP:ssä selvisi, että joku on jopa lukenut tätä blogia. Asettaa paineita päivittää sitä useammin.

lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Anchorit Alkossa ja Aventinus

Anchorin Liberty Ale ja Porter ovat saapuneet Alkoon. Maistoin pitkästä aikaa molempia eilen ja herkullisia olivat edelleen.

Join myös yhden Aventinuksen ehkä 2 vuoden tauon jälkeen. Viimeksi Aventinuksia Alkosta ostaessani, ne eivät vakuuttaneet minua. Nyt olen melko varma, että tuo erä ei ollut ns. iskussa. Se oli hiivainen ja jotenkin palaneen maltaan makuinen. Tämä pullo oli weizenbockia parhaimmillaan: banaaniestereitä, hieno alkoholin pyöreästi tukema runko, jossa paahteisuutta taustalla.

Kuulin huhun, että Keskon valikoimiin olisi tullut Okellsin Aile. Tämä mansaarelainen savuportterihan oli Hyvien olutravintoloiden kuukauden oluena taannoin. Pitääpä käydä omassa lähikaupassa.

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Tukholmassa

Käväisimme Patrikin kanssa Tukholmassa lauantaina päiväkseltään eli ehdimme olla maissa viitisen tuntia.

Aamulla ensin tsekkasimme Ohlensin Hemköpin - siellä on kaupungin paras lät- ja mellanöl -valikoima. Viime syksynä olimme ostaneet paikan kuiviin - löysimme vain viitisen maistamatonta. Sen jälkeen oli vuorossa tuttuun tapaan Regeringsgatanin Systembolaget - myös kaupungin paras pitkäripainen. Sieltä irtosi toiset noin viisi uutta.

Sää oli mukava ja meillä oli aikaa niin päätimme kävellä Gamla Stanin kautta Oliver Twistiin. Matkalla kävimme kuikuilemassa Glenfiddich Warehouse 68:n oven takana - baari oli aukeamassa vasta noin 10 min myöhemmin, joten emme jääneet odottelemaan. Tarjolla olisi kuitenkin noin 15 ruotsalaista pienpanimotuotetta hanassa, mm. useampi Dugges.

Oliver Twistissä näkyikin sitten tuttuja naamoja: Olutliiton ja POS:n Petteri Helin veljineen ja olut&wiski-ihme Jari "Jarza" Kumpulainen (eli DJ Äijä). Maistoimme kolme Ölandsin pienpanimotuotetta pullosta (harvinaista kamaa!), muutaman Dalesiden cask alen sekä useamman jenkin. Maistetut jenkit eivät nyt kovin kummallisia olleet, parhaimpana Bellsin Hell Hath No Fury, jossa oli mukavaa tervaa ja savua tuoksussa ja maussa. Ölandsit eivät ole saaneet kovin kummia arvioita Ratebeerissä, mutta ihan mukavia humaloituja tuotteita nuo olivat.