Ensin Skandinavian vanhin panimo Porissa Carlsbergin toimesta, nyt kuin sen varjolla lahdataan Torniossa oleva Hartwallin "se aito Lapin Kullan" panimo. On suorastaan kornia kuinka konsernit asiakaslehdissään brändeissään korostavat perinteisyyttä vaikka useimmissa tapauksissa vanhoilla perinteillä ei ole paljoa tekemistä nykyisen yrityksen kanssa.
Otetaan esimerkiksi tämä tapaus Lapin Kulta. Sen juuret ovat jo vuonna 1873 perustetussa Torneå Bryggeri Aktiebolagissa, joka 1900-luvulla muutti nimensä Tornion Olut Oy:ksi. Eli Heinekenin voidaan laskea näin ollen lahtaavan 126 vuotta pois "brändipisteistään" (Lapin Kullan etiketissäkin on ollut painettuna tämä maaginen 1873). Tämä Tornion Olut yhdistettiin vuonna 1963 Lapin Olut Oy:n kanssa ja ilmeisesti samoihin aikoihin lanseerattiin Lapin Kullan olut. Yriyksen nimeksi tuli Lapin Kulta Oy. Kaupparekisteri (tai sen silloinen vastine) ei hyväksynyt yrityksen nimeä ilman, että se kirjasi toimialaansa kuuluvaksi "kullan etsinnän harjoittaminen sekä oluen valmistus ja myynti". En tiedä aivan tarkkaan miten yritysjärjestely tehtiin, ilmeisesti tämä uusi fuusioyhtiö hankki omistukseensa Lapin Kulta -nimisen kaivosyhtiön.
Seuraava lehti avattiin historiassa vuonna 1980, jolloin yhtiön kanssa aiemminkin yhteistyötä tehnyt Hartwall ostin Lapin Kullan. 1980-luvun keskiolutbuumissa, jolloin blogistikin pääsi ravintolaikään Lapin Kulta tuntuikin olevan Suomen suosituin merkki. Porissakin monessa paikassa myytiin nimenomaisesti sitä eikä vaikkapa oman kaupungin Karhua.
Hartwallin myynnin kautta Lapin Kulta päätyi vuonna 2002 Scottish & Newcastlen syliin. Brändit Hartwall ja Lapin Kulta kuitenkin luonnollisesti säilyivät kotimarkkinoilla. Vuonna 2008 tapahtui maailmanlaajuisestikin merkittävä kauppa, kun Scottish & Newcastle myytiin Heinekenille ja Carlsbergille. EU:n kilpailusäädösten vuoksi Iso Pojat joutuivat jakamaan kakkua ja Suomen osuus S&N:stä meni Heinekenin syliin. Tämä tapahtui melko luonnollisesti, sillä Carlsberg oli omistanut Sinebrychoffin vuodesta 1999, joten määrävän markkina-aseman välttämiseksi Heineken sai Hartwallin ja Lapin Kullan -tuotemerkin.
Mitä jatkossa? Lapin Kulta jatkaa edelleen varmasti vahvana tuotemerkkinä. Se ei reseptimuutoksen jälkeen ole ollenkaan huonoimmasta päästä kotimaisia "bulkkilagereita" vaan pidän sitä Koffia ja Karhua laadukkaampana. Mutta mitenköhän Heineken mahtaa jatkossa brändätä Lapin Kullan, koska kuluttajia tuskin huijataan "tunturipurojen raikkaudella" kun olut on tehty lahtelaisesta pohjavedestä. Epäilemättä lahtelaista suuri osa Lapin Kullasta on viime vuosina muutenkin ollut, jotenkin en jaksa uskoa, että torniolaista vettä olisi rahdattu (kuten Karhua Porista Keravallae) Lahteen asti pullotettavaksi.
torstaina, lokakuuta 15, 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)