Motörheadin nimeä kantava punaviini, australialainen Motörhead Shiraz 2009 on ollut esillä viime aikoina mediassa. Maisteltiinhan sitä jopa TV:ssä: "Korkojen kera" -ohjelmassa viiniä pruuvasivat Jone Nikula ja Juhani Merimaa. Alkon tilausvalikoimassa tämän kait pitäisi olla, mutta jostain syystä Alkon järjestelmä antaa viinin kohdalla virheilmoituksen vaikka tiedot vielä Googlen haussa näkyvätkin. Viinin speksit ja etiketin näkee esimerkiksi täältä.
Entäpä sitten oluet? Lemmylle varmasti sopisi punaviiniä paremmin oma erikoiserä Jack Danielsiä, mutta englantilaisena luulisi Lemmyn olevan real ale -miehiä. Lemmyn synnyinseuduilla Stoke-on-Trentissä toimii muutama panimo, joista esimerkiksi Titanic sopisi hyvin Lemmy Bitterin panijaksi. Ainakaan en mistään löytänyt tietoa, että Lemmy-aiheista olutta olisi Englannissa julkaistu. Sen sijaan vuoden 2004 tienoilla michiganilainen Thunder Bay Brewing on tehnyt Motörhead IPA -nimistä 6,5-prosenttista olutta.
Jostain internetin kätköistä löysin tiedon/huhun siitä, että Lemmyn suosikkiolut olisi Elephant. "Elefanttikalja" on kaikille suomalaisille tuttu siltä ajalta kun kotimaiset panimot eivät vielä tehneet erikoisvahvoja vaaleita lagereita: laivojen tax freestä maihin raahattiin isoja määriä Carlsbergin Elephantia - olihan siinä selvästi paras hinta/känni-suhde. Nykyään Olvin Tuplapukki ja kumppanit ovat syrjäyttäneet Elefantin. Tätä tietoa vasten ei ole ihme, että Motörhead ja Lemmy ovat myyneet olut-sielunsa kaikista mahdollista oluista "ranskalaiselle" Kronenbourg 1664:lle. Kronebourgin panimonkin omistaa globaali panimojätti Carlsberg. Alla olevassa mainoksessa Lemmy vetää ranskalaisessa kuppilassa akustisena Ace Of Spadesia. Mainos on tyylikäs, biisin versio myös, olut sen sijaan on valtavirran massalager vailla omaa luonnetta.
Onneksi Motörhead on sentään saanut yhden loistavan nimikko-oluen! Ruotsalainen Sigtunan panimo julkaisi viime syksynä oluen nimeltään "Ace Of Spades" ja se on 18,5-prosentin vahvuisena kaikkien aikojen vahvin ruotsalainen olut. Nimensä olut sai Motörheadin biisin mukaan, sillä Sigtunan panimomestari Mattias Hammenlind, jonka Humalablogistikin tuntee, on heavy- ja hard rock -miehiä. Mattiaksen suosikkiyhtyeisiin kuuluvat AC/DC, Iron Maiden ja tietenkin Mötorhead. Huimasta vahvuudestaan huolimatta kyseessä on loistava olut, joka on suorastaan vaarallisen nautinnollinen. Makupaletti tarjoaa vaniljaa, lakritsia, salmiakkia, humalaa, kahvia tukevan rungon ympärillä. Suomessa olutta on saanut ainakin Beer Huntersista Porista.
lauantaina, helmikuuta 12, 2011
lauantaina, helmikuuta 05, 2011
Alkon valtakunnalliset saldot nyt Olutoppaalla
Äyräväisen Seppo teki sen! Ilmeisesti oma blogipostaukseni ruotsalaisesta Systembolagetin saatavuustietoja hyödyntävästä sivustosta sai Sepon tarttumaan härkää sarvista. Nyt Olutopas.infolla on nähtävissä automaattisesti päivittäin maanantaista-lauantaihin päivittyvät Alkon myymäläkohtaiset saldot! Alkon omassa saatavuustiedossa ei ole ollut mahdollista luoda silmäystä yhden myymälän koko valikoimaan, sillä se kertoo vain eri oluiden saatavuuksia myymälöittäin. Olutoppaalta voi nyt esimerkiksi katsoa koko maan tilannetta: http://olutopas.info/paikat.php?id=2&tab=2 - eniten myymälöistä löytyy Olvin Tuplapukkia, Karhun A:ta ja IVB:tä. Ettaler Kloster Edel-Helliä löytyy koko maasta vain yksi pullo (Forssan Kutomo).
Tämän uuden ominaisuuden hyödyntämismahdollisuudet ovat moninaiset. Siitä lienee apua muun muassa myymäläsiirtoja suunniteltaessa, saatavuustietojen kehityksestä voidaan tehdä mielenkiintoisia tilastoja ym ym. Jos olutmaailmassa olisi jaossa joku Puupää-hattu, pelkästään tästä hyvästä pitäisi Sepolle sellainen myöntää!
Lauantai-illan kunniaksi laitetaan vielä hiukan (lempi)musiikkia(ni) soimaan:
Tämän uuden ominaisuuden hyödyntämismahdollisuudet ovat moninaiset. Siitä lienee apua muun muassa myymäläsiirtoja suunniteltaessa, saatavuustietojen kehityksestä voidaan tehdä mielenkiintoisia tilastoja ym ym. Jos olutmaailmassa olisi jaossa joku Puupää-hattu, pelkästään tästä hyvästä pitäisi Sepolle sellainen myöntää!
Lauantai-illan kunniaksi laitetaan vielä hiukan (lempi)musiikkia(ni) soimaan:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)