keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Suomen kansa pelastuu

Nyt on keksitty keino, miten estetään Suomen kansaa juopumasta: ei myydä niille keppanaa kello 07-09 välillä aamulla! Joskus sitä ihmettelee mitä siellä sosiaaliviranoimaisten päässä oikein liikkuu. Oluen myyntikiellon jälkeen klo 21 ymmärrän - sehän oli ravintoalan lobbauksen ansiota.

Olutta saa myydä aikaisintaan aamuyhdeksältä 1.4. alkaen

Huhtikuun alusta lähtien kaupat, kioskit, huoltoasemat ja tilaviinimyymä

lät saavat aloittaa alkoholijuomien myynnin aikaisintaan kello yhdeksän aamulla. Nykyisin myynnin on saanut aloittaa jo kello seitsemän. Myös Alkon myymälät ja anniskeluravintolat voivat aloittaa alkoholijuomien myynnin vasta kello yhdeksän.

Asetuksen muutos ei tuo muutosta myynnin lopettamisaikaan, vaan alkoholijuomien myynti on edelleen sallittua kello 21:een asti.

Myyntiaikaa koskevat säännökset eivät edellytä esimerkiksi alkoholijuomien lukitsemista tai eristämistä myyntiajan ulkopuolella. Myyntipaikan on kuitenkin huolehdittava ja valvottava, että alkoholijuomia myydään vain sallittuna aikana. Myyntipaikat voivat järjestellä juomaosastojaan uudelleen ja tehdä erilaisia teknisiä ratkaisuja valvonnan helpottamiseksi.

Asetuksen muutos ei koske juomia, joissa on enintään 2,8 tilavuusprosenttia alkoholia, Näitä ovat muun muassa 1-oluet, miedot siiderit ja long drink-juomat, joita saa myydä myyntipaikan avaamisesta alkaen.

Lähde: Finfood

Lisätietoja: Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus STTV, ylitarkastaja Jan Rosenström, p. (09) 3967 2745

Käytännön merkitystähän tällä ei jokapäiväiseen elämään ole. Ainoa mikä tuli mieleeni on se, että jos esimerkiksi porukka lähtee varhain kesäaamuna mökille niin saunajuomien noutaminen matkalla ei enää onnistukaan.

Ei kommentteja: