keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008

European Beer Festival

Kävimme Äyräväisen Sepon kanssa Kööpenhaminassa European Beer Festivalilla. EBF oli laatuaan ensimmäinen, mutta koska tanskalaiset olivat harjoitelleet hommaa jo aiemmin keväisillä olutpäivillään, järjestelyt sujuivat pääosin hyvin.

Torstaina eli päivää ennen festareita vietimme iltaa Norrebron panimoravintolan viisivuotissynttäreillä. He tarjosivat synttäreiden kunniaksi joka tunti uuden oluen. Niistä osa oli vierailevien panimomestareiden luomuksia (mm. Christian ex-Olfabrikken), Amager oli tehnyt Norrebrolle kaksi olutta. Tunnin ensimmäiset 15 minuuttia synttäriolut oli ilmaista! Kuuden oluen jälkeen suuntasimme Olbareniin, joka on kivenheiton päässä Norrebrolta.

Perjantaina oli sitten ensimmäinen festaripäivä. Jonoa oli ennen porttien avaamista jo muutama sata metriä, mutta sisäänpääsy onnistui varsin kivuttomasti. EBF:llä on käytössä muoviset poletit (token), joita vastaan saa oluita pääosin desin maisteluannoksina (joitakin 5 cl). 100 kruunulla poletteja ostaessa annoksen hinnaksi tuli reilu euro, joten festarit eivät veroittaneet paljoa kukkaroa.

Festareiden oikeastaan ainoa huono puoli oli, että itse näyttelytilassa ei ollut istumapaikkoja ja seisomapöydätkin olivat kortilla. Istumapaikkoja oli hiukan kauempana ruokateltoissa, joissa osa reittaajista vietti aikaansa. Minä, Seppo ja austone seisoimme käytännössä kaikki kolme festaripäivää De Molenin ison Cuvée -tynnyrin vieressä, jossa oli sopiva tila vihoille ja lasille. Tuo olikin festareiden paras ständi, sillä De Molenin lisäksi siltä sai Mikkellerin ja Amagerin tuotteita sekä jenkkejä. Mikkeller julkaisi uusia oluita parin tunnin välein ja tavara oli pääosin huippulaadukasta. Amagerilta tuli muun muassa Amager Hr. Papso, Ratebeer-reittaaja Henrik Papsoen kunniaksi (10000. reittaus). Julkaisuhetkellä Henrik itse oli jakamassa annoksia. Mikkellerin tuotteita olivat muun muassa Beer Geekin Breakfast Stout versio, joka oli tehty vietnamilaisesta sivettikissojen ruuansulatuksen läpi kulkeneista kahvipavuista. Tuo on maailman kalleinta kahvia. Heillä oli myös samasta oluesta chili-suklaa-versio. Muita erikoisuuksia Mikkelleriltä olivat muun muassa Black hanasta ja punaviinimarjalambic. Muista osastoista mainittakoot Nogne O, joka tarjosi Dark Horizonin edition kakkosta hanasta. Suomipanimoiden huippua edusti Beer Huntersin Äkäpukki - tervainen ja savuinen imperial stout, jota festareiden jälkeen tulee saamaan pullosta. Epävirallisesti maisteltavana oli myös Huvilan Pesäpuuta. Joitakin ruotsalaisiakin oli yhdellä osastolla: esimerkiksi Närken Kaggenia olisi saanut hanasta. Itse maistelin Närkeltä !:n ja jonkun Ocean Bryggerietin tuotteen.

Kaiken kaikkiaan onnistunut reissu eikä tule kauhean kalliiksi. Yövyimme Hotel Cabin Innissä. Näitä konseptihotelleita on Köpiksessäkin muutama. Hiukan ruotsinlaivamaiset hytit, mutta siistiä ja puhdasta muuten ja pääkaupungin hintatasoon nähden edullista.

Luultavasti tulee lähdettyä ensi syksynä uudelleen. Tarjonta on kuitenkin niin paljon monipuolisempaa Stockholm Beer and Whisky Festivalilla. Lisäksi kaupungin olutkaupat ja -baarit tarjoavat monipuolisia herkkuja.

Ei kommentteja: