tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Nøgne Ø Dark Horizon

Nøgne Ø Dark Horizonin kakkosversiota oli tarjolla EBF:ssä, jossa sen julkaistiin virallisesti. Tosin Norjassa sitä on epävirallisesti ollut tyrkyllä jo pitkin kesää - Second Editionin pullotus kun tapahtui jo tammikuussa. Pulloja on tehty kaikkiaan 12000 ja sitä pitäisi olla lähikuukausina saatavilla myös Suomessa, jotakin kautta (Alko ja/tai olutravintolat).

EBF:llä maistellessa päälimmäinen vaikutelma mikä oluesta jäi oli alkoholi. Tämä ei ole varsinainen ihme, sillä DH 2nd editionin alkoholiprosentti on peräti 17,5. Ei kovinkaan yllättäen maussa oli runsaasti lakritsaa ja kahvia sekä paahteisuutta. Liian tuoretta vielä sanoisin. No, Suomeen rantautuessaan olut on taas pikkuisen vanhempaa ja ehkä näin ollen tasapainoisempaa. Toivottavasti tulee ykkösversion tapaan normivalikoimaan, jotta saa ostettua laatikollisen kotiin.

Vielä ei ole Second Editioniakaan nähty Suomessa, kun uutiset kertovat jo kolmosversiosta. Tätä Third Editionia arvioidaan tuotettavan kaikkiaan 15000 pulloa ja sen pullotus tapahtuu joulukuussa. Mikäli sen kanssa menetellään samoin kuin kakkosen, julkaisu tapahtunee joskus ensi syksynä/loppukesästä.

Nøgne Ø:lta on tulossa uutuutena myös Double IPA, jota oli myös tarjolla festareilla. Tämä olut on tehty erityisesti Japanin markkinoille. En tosin olisi yllättynyt vaikka muutamia pulloja eksyisi esimerkiksi Pikkulintuun.

Sen sijaan kohutulle Nøgne Ø/Mikkeller-yhteistyölle puolukkalambic Tyttebærille ei kuulu kovin hyvää. Ilmeisesti syynä on se, että ... se ole kovin hyvää :) Tosin Nøgne Ø:n kaverit olivat EBF:llä sitä mieltä, että kyllä se vielä paranee, ehkä, ja julkaistaan "joskus".

Ei kommentteja: