maanantaina, huhtikuuta 26, 2010

Oluen ja juuston liitto


Minä edustan koulukuntaa, joka juo oluen oluena seurustelujuomana, lipitykseen tai hifistelyyn ja käyttää ruokajuomana enimmäkseen vettä, joskus kaljaa ja joskus punaviiniä. Olut on kylläkin minullekin ruuanlaittoelementti. Tähän on kuitenkin yksi poikkeus: juustot. Itse pidän erityisesti hollantilaisista gouda-juustoista (varsinkin ikäännytetyistä), jotka toimivat mainiosti saksalais- tai tsekkiläistyyppisen pilsnerin kanssa (vaikkapa Urquell tai kotoinen Laitilan Kukko Pils). Vähän aikaa sitten ostin Chimayn trappistiluostarin olutjuustoa Helsingin Stockmannilta ja vaikka en yhdistelmää kokeillutkaan, olen varma, että Chimayn sininen (tai vastaava tumma ja vahva belgityyppinen ale) olisi ollut loistava pari tälle voimakkaalle juustolle. Humalablogi.info yrittää jatkossa antaa tarkempia vinkkejä juuston ja oluen liittoon. Sillä aikaa voit lukea mitä Sinebrychoff kertoo asiasta. Kähkösen Heikki on kirjoittanut aiheesta myös laajan artikkelin Olutkulttuuriin.

Tämä aihe tuli blogiin mieleen eilen kun mussuttelin Uniekaas Goudaa ja Parrano Robustoa ja kuin sattumalta eteen tuli mielenkiintoinen videoklippi aiheesta. HBF:ltä viiden vuoden takaa tuttu Garrett Oliver on kirjoittanut oluen ja ruuan (myös juuston) liitosta kirjan "The Brewmaster's Table". Se puuttuu omasta kirjahyllystänikin ja päätin panna kirjan tilaukseen CDON.fi:ltä, koska hinta on edullinen (15,95€).

Onko sinulla hyviä vinkkejä olut-juustoyhdistelmiksi? Jos on, kerro niistä vaikkapa tämän kirjoituksen kommenteissa!

Ei kommentteja: