Kirjapenkissä: 101 viskiä joita on maistettava edes kerran eläessään

Mitä ihmettä? Olutblogisti arvioimassa viskikirjaa? Aloittanut vapun liian aikaisin? Ei suinkaan, viskillä ja oluella on paljon yhteistä ja tämä kirja sopii humalablogistin kaltaiselle "aloittelevalle viskihörhölle" arvioitavaksi. Sitä paitsi kirjassa esitellään kaksi suomalaista panimoravintolaa! Bonuksena: kuulin, että Jim Murray on tänään Suomessa ...

Kirja on alun perin Helen Arthurin vuonna 2008 kirjoittama "The Connoisseur's Guide To Whisky. Tästä Readme.fi on kustantanut Suomi-version, johon Jarkko Nikkanen on kirjoittanut osuuden suomalaisista tislaamoista ja viskiravintoloista. Nimeksi on siis väännetty otsikon mukainen "101 viskiä joita on maistettava edes kerran eläessään". Kirjan nimi on aika harhaanjohtava, kirja ei varmastikaan edes kirjoittajiensa mielestä edusta 101 absoluuttista tärkeintä viskiä vaan esittelee enemmänkin tärkeimpiä viskitislaamoja mainiten viskin pari jokaiselta.

Kirja alkaa viskin historialla, valmistusmenetelmien kuvaamisella ja vinkeillä viskin maistamisesta. Tiesitkö, että jo Plinius vanhempi kuvasi tislauspannun periaatetta tärpätin valmistuksessa tai että käymisssammiot valmistetaan perinteisesti Oregonin männystä? Tämän jälkeen alkaa Nikkasen toimittama Suomi-osuus, joka on tislaamoja esitellessään pikkutarkassa tyylissään aika erilainen kuin myöhempi Arthurin kirjoittama. Esittelyn saavat siis sekä Old Buck että Teerenpeli. Ensimmäinen Old Buck tislattiin kirjan mukaan 24.11.2001 kello 18:00 ja Teerenpeli syyskuussa 2002. Nikkasen teksti on mukavan informatiivista, yksityiskohtiin menevää - tosin nämä kaksi tislaamoa on esitelty kolmessa sivussa. Tätä seuraavat listaus Suomen parhaista viskiravintoloista (mm. Black Door, Keppanakellari, Pannuhuone, Pikkulintu ja Punavuoren Ahven) sekä Jarkon 10 lempiviskiä. Myös Alkon viskivalikoima kuitataan lyhyellä tekstinpätkällä. Mukavaa tekstiä - valitettavasti se tuntuu kovin päälle liimatulta Arthurin kirjassa.

Seuraavaksi kirjassa käydään läpi tislaamoja maittain. Ensin tulevat luonnollisesti suurimman osuuden saavat skotlantilaiset tislaamot. Jokaiselle tislaamolle on varattu samansuuruinen, yhden sivun, tila. Ilmeisesti listattuna ovat kaikki toimivat tärkeimmät mallasviskitislaamot ja mukaan on otettu myös Islayn uusin tislaamo Kilchoman. Kirjassa tosin ei ole ehditty esitellä sen viskejä. Näiden ohella on niukempana mainintana vielä 33 single malt -tislaamoa, jotka eivät ilmeisesti ole kirjoittajan mielestä niin kiinnostavia. Sen jälkeen esitellään blended viskejä, nyt merkeittäin. Kirjan loppuosa on pyhitetty muun maailman viskeille; omat kappaleensa ovat saaneet Irlanti, Japani, USA/Kanada ja Wales. Näiden jälkeen on vielä muutaman sivun verran asiaa erikoispullottamoista [laita Fingerpori-vitsi tähän].

Puutteistaan huolimatta kirja käy aloittelevalle viskimaistelijalle oppaaksi. Hieman enemmän asiaan vihkiytynyt ei paljoa saa irti, mutta Suomi-osuuden vuoksi heillekin teosta voi viskikirjakokoelmaan suositella. Toivottavasti saadaan vielä joskus kunnollinen kirja suomalaisesta viskistä!

Itse sain 101 viskiä -kirjan joululahjaksi, mutta sitä näyttää saavan edelleen nettikaupasta alle kahdenkympin hintaan.

Vappunakin olutta!

Vappu on perinteisesti Suomessa kuohuviinin ja siman valtakautta. Humalablogin ylläpito suosii skumppaosastolla lähinnä Sovetskoje Shampanskojea ja kun sitä ei ole nyt saatavilla niin pitää keksiä jotain muuta. Tässä blogissa maisteltaisiin luultavasti Plevnan Laitilassa tehtyä Panimosimaa, mutta kun sitä ei lähikaupassa nyt ollut niin se jää johonkin muuhun kertaan. Laitilan Mämmiä olisi kyllä ollut kolme koppaa. Onneksi kantakuppila Beer Huntersissa on huomisesta lähtien hanassa aitoa tamperelaista Panimosimaa. Täytynee käydä vappuna tuopilla tai parilla. Lounaspaikassani olisi Amican kotisimaa 3,50€/pullo. Tuo tuli kotitekoisen siman jälkeen kakkoseksi Ilta-Sanomien simatestissä päihittäen "kaupan simat". Nämä kaupalliset simat ovatkin melko heikkoja korvikkeita kotitekoiselle tavaralle, esimerkiksi jonkun testin voittanut Vanhan Fabriikin sima ei ole kovinkaan kummoisen makuista.
Vaikka simasuu olenkin niin näistä seikoista johtuen nappasin kauppareissulla paikallisesta Alkosta muutaman oluen vapun vieton vinkiksi blogiin. Bubbling Under -osastolle jäivät tällä kertaa Keisari Münchener IV ja BrewDogin Punk IPA niiden vuoro ehkä tulee vielä myöhemmin. Näinpä esittelyssä ovat hollantilainen "vaalea" ja latvialainen "tumma".

Bavaria 8,6 Special Blond Beer

Hollantilaisen Bavaria-panimon blond beer valikoitui mukaan lähinnä sen takia, että sitä voi juoda vappuna vaikkapa kuohuviinilasista. Väri menee ihan samppanjasta vaikkei yhtä voimakkaasti kuplikaan, vaalea vaahto on niukka ja tuoksu hedelmäinen, jopa omenainen. Nimestään huolimatta oluen alkoholipitoisuus on 7,9 %. Bavaria-panimoa ei yleisesti voi pitää mitenkään laatuoluiden tuottajana - se on enemminkin iso tuotantolaitos, jonka edulliset oluet ovat levinneet laajalti Eurooppaan ja muualle maailmaan. Esimerkiksi edellisen blogikirjoituksen Madeiralla oli maitokaupoissa paljon Bavarian oluita. Bavaria panee muun muassa Suomessa tuttuja Pirkka-lagereita ja Hollandiaa sekä tekee oluita esimerkiksi Tescolle ja Carrefourille. Näin vapun vieton lomassa Special Blond Beer kuitenkin hakkaa edellä mainitut Bavariat. Sen maussa on jopa hedelmäisyyttä - omenaa ja aprikoosia, joka sopii hyvin vaikkapa nakkien ja perunasalaatin alas huuhtojaksi - ruoka peittääkin hyvin tämän oluen ikävän pahvimaisen ja teollisen jälkimaun. Alkoholiprosentista huolimatta suuntuntuma on melko kevyt ja alkoholi ei puraise kovin pahasti. Nimi antaa mielikuvan belgiblondesta, mutta eiköhän tämä useimpien Bavarioiden tapaan ole lager. Oluen hinta Alkossa on 2,23 €.

Aldaris Porteris

Suomen vappuhan on aina kylmä, sateinen, mutta useimmiten onneksi sentään vähäluminen. Siksi vappujuomaksi käy kuin tekonenä teekkarin päähän tumma ja lämmittävä olut. Alkon hyllyistä koriini valikoitui Latvian lahja olutmaailmalle: balttiportterityyppinen Aldaris Porteris. Tämä hinta-laatusuhteeltaan erinomainen olut on melko samankaltainen toisen Alkon valikoiman herkun, Baltika 6:n kanssa. Vaikka Latviassa on melko elävä ja perinteinen olutkulttuuri, maan oluiden taso on valitettavan heikko ja monen isommankin panimon tekniikka ja hygienia ovat selvästi jäljessä naapurimaihin verraten. Aldaris on maan panimoista suurin ja mitä ilmeisimmin myös modernein ja vaikka sen sortimentti ei vaativaa olutmakua kovin hellikään niin heidän Porteriksensa on oikein mainio juoma. Alkoholia Aldariksen Porteriksessa on 6,8 %; lasissa tummanpuhuvaan olueen jää pysyvä kermainen beessi vaahto. Tuoksussa on paahteista mallasta, karamellia (tumma toffeinen tikkunekku!) ja kylmää kahvia. Runko on melko vankka, suuntuntuma pehmeä. Maku on kuten odottaa sopii paahteinen, mutta samalla sweet stoutimaisen makea: karamelliä, toffeeta ja maitosokeria. Alkoholi antaa sopivan lisäpotkun tähän vappulämmittäjään. Takaetiketti kertoo oluen voittaneen jossakin kultamitalin vuonna 2009 sarjassa sweet stout/cream stout. Taitaa tämäkin kaikesta huolimatta olla silti tehty lager-hiivalla. Hintaa Alkossa on 2,99€ (0,5 litran pullo).

Aiheesta muualla

IS koemaistaa: Vappusimat makutestissä (video, mukana raadissa muun muassa Tikkasen Unto, Ylänteen Kari ja päsmärinä Nupposen Sakari)

Olutta Madeiralla

Kävin pari kuukautta sitten talvilomallani Madeiralla. Tämä tapahtui vain muutama päivä kymmeniä kuolinuhreja vaatineiden mutavyöryjen jälkeen. En ole vielä matkan olutpuolesta muistikuvani mukaan blogissani kertonut, joten on aika korjata vahinko.

Kuten voi melko helposti arvata Madeira ei ole varsinainen olutkehto. Tällä vehreällä saarella tietenkin turistina tulee pääosin juotua sen nimikkojuomaa madeiraa. Tämän lisäksi suomalainen hullaantuu maitokauppojen valtavista punaviinivalikoimista. Tarjolla oli myös madeiralaisia punaviinejä, mutta maistetut yksilöt eivät olleet kovin hyviä. Kiitos turismin, osassa kaupoista on kuitenkin valikoimissaan jopa belgioluita. Eräästä hotellini lähikaupasta löytyi muun muassa Leffe Radieuse ja Leffe Vieille Cuvée - iso pullo Chimayn sinistäkin oli hyllyllä.


Sortimentin kärjen muodostavat kuitenkin Unicerin panimon Cerveja Super Bockit sekä Heinekenin omistaman paikallisen Empresa de Cervejas da Madeiran Coral-oluet. Coral olikin vakiotuotteena myös useimmissa ravintoloissa ja kahviloissa, sen mainoksia näkyi monissa paikoissa. Paikallinen Sá-kauppaketju myi Coralin panemaa lageria myös omalla brandillaan. Perus-Coral on melko mitäänsanomaton vaalea lager, panimon Coral Tónica on kohtalaisen juotava mustaolut, josta on portugalilaiseen tapaan olemassa myös alkoholiton versio.

Funchalin satamassa keskeisellä paikalla sijaitsee saaren ainoa panimoravintola. Valitettavasti Beerhouse Madeira (alimmassa kuvassa) joutui tulvan uhriksi ja oli kiinni koko viikon saarella oloni ajan. Ravintolassa on tarjolla yhtä omaa olutta, muuten valikoima koostuu Coralin tuotteista. Muutenkin ravintoloiden olutvalikoimat antoivat hyvän syyn keskittyä niiden talon viineihin - monesti hyvää pikkurahalla. Tietenkin madeira-talot olivat loppasuulle myös mainioita vierailukohteita.


Madeira kuten Portugali muutenkaan ei siis olutmielessä ole kovin kiinnostava paikka. Kuivin suin siellä ei kuitenkaan joudu lomailemaan, oli juomana sitten olut, viini, madeira tai terävämpi alkoholi. Hintatasokin on sijainti huomioon ottaen maltillinen.

Oluen ja juuston liitto

Minä edustan koulukuntaa, joka juo oluen oluena seurustelujuomana, lipitykseen tai hifistelyyn ja käyttää ruokajuomana enimmäkseen vettä, joskus kaljaa ja joskus punaviiniä. Olut on kylläkin minullekin ruuanlaittoelementti. Tähän on kuitenkin yksi poikkeus: juustot. Itse pidän erityisesti hollantilaisista gouda-juustoista (varsinkin ikäännytetyistä), jotka toimivat mainiosti saksalais- tai tsekkiläistyyppisen pilsnerin kanssa (vaikkapa Urquell tai kotoinen Laitilan Kukko Pils). Vähän aikaa sitten ostin Chimayn trappistiluostarin olutjuustoa Helsingin Stockmannilta ja vaikka en yhdistelmää kokeillutkaan, olen varma, että Chimayn sininen (tai vastaava tumma ja vahva belgityyppinen ale) olisi ollut loistava pari tälle voimakkaalle juustolle. Humalablogi.info yrittää jatkossa antaa tarkempia vinkkejä juuston ja oluen liittoon. Sillä aikaa voit lukea mitä Sinebrychoff kertoo asiasta. Kähkösen Heikki on kirjoittanut aiheesta myös laajan artikkelin Olutkulttuuriin.

Tämä aihe tuli blogiin mieleen eilen kun mussuttelin Uniekaas Goudaa ja Parrano Robustoa ja kuin sattumalta eteen tuli mielenkiintoinen videoklippi aiheesta. HBF:ltä viiden vuoden takaa tuttu Garrett Oliver on kirjoittanut oluen ja ruuan (myös juuston) liitosta kirjan "The Brewmaster's Table". Se puuttuu omasta kirjahyllystänikin ja päätin panna kirjan tilaukseen CDON.fi:ltä, koska hinta on edullinen (15,95€).

Onko sinulla hyviä vinkkejä olut-juustoyhdistelmiksi? Jos on, kerro niistä vaikkapa tämän kirjoituksen kommenteissa!

Amerikkalaisia huikeita olutbusinessideoita

Olut on maailman suosituin alkoholijuoma. Näin ollen ei ole ihmeellistä, että sen ympärillä pyörii kaikenlaista muutakin liiketoimintaa kuin vain oluen panemista ja sen myymistä ihmisille. Arvioin työkseni ihmisten liikeideoita ja mielenkiinnolla (ja hieman huvittuneena) olen lueskellut muun muassa seuraavia olutaiheisia liiketoimintakonsepteja. Nämä kauppiaat tarjoavat sinulle "ainutlaatuisia tuotteita juuri sinulle". Jos päätät ostaa tuotteen, omalla vastuulla, itse en ole kokeillut mitään näistä :) Mutta jos kokeilet, kerro miten kävi!

Tässä niitä tulee:

• Älä enää maksa oluestasi, sen sijaan panimot maksavat sinulle! Saat lisärahaa pelkästään juomalla ja jutellemalla oluesta!


• Juo olutta ja laihdu!


• Yksinkertainen menetelmä valmistaa omaa loistavalta maistuvaa olutta!


• Mahtavia olutkilpailuja kotibileisiin!


• Nyt keski-ikäiset miehet voivat heittää hyvästit olutvatsalleen!


• Näin rakennat oman Tiki-baarin omalle takapihallesi!


• Oletko alkoholiallerginen? Muuttuuko kasvosi punaiseksi juodessasi alkoholia? Tässä parannuskeino!


• Piilota oluttölkkisi. Tee niistä limsatölkkien näköisiä!


• Siksari vähäkalorista olutta koirille!

OT: Tunnusta väriä!

Joskus on mahdollisuus juomavalinnallaankin tunnustaa väriä:



Pataa tuo maahan eteläamerikkalaisiin viineihin erikoistunut porilainen Payumar S.A. Oy, jolla ei tiettävästi ole portfoliossaan oluita. Pata on chileläisen Corinto Winesin Merlotia.

Pata Merlot on Alkon tilausvalikoimassa. Hyllystä löytynee ainakin Porin ja lähiseudun Alkoissa.

Pari turboahdettua tanskalaista

Ensiksi "nimitysuutisia". Kantapaikkani Beer Hunters on palkannut historiansa ensimmäisen panimotyöntekijän. Maanantaina aloitti työnsä "Kim" Erik "austone" Ekholm, joka kuuluu Olutopas.info-aktiiveihin ja on panokokemusta hankkinut kotiolutkokeilujen kautta. Austone pääsi heti työn makuun alkuviikosta, kun oli mukana pullottamassa muutamaa tuhatta Söör-olutpulloa.

Juomatalo Pikkulinnulta on taas saapunut mielenkiintoisia oluita paikalliseen. Tällä kertaa lastissa oli lähinnä pohjoismaalaisia muutamalla De Molenilla höystettynä. Näitä saanee Porin ja Puotilan lisäksi ainakin tamperelaisista ja helsinkiläisistä olutravintoloista sekä Pannuhuoneelta Kuopiosta. Tässä esiteltävä kolmikko on kaikki pantu Amagerilla Tanskassa.

Xbeeriment Black Force One

Xbeeriment on pieni tanskalainen haamupanimo, jolla ei ole omaa panimoa. Kuten nimikin jo kertoo niin Xbeeriment tekee erilaisia extremejä olutkokeiluja, jotka ilmeisesti kaikki on pantu Amagerilla. Hyvä, että asia kerrotaan jo yrityksen nimessä - Olutoppaan jutuista päätellen monille tuntuu olevan epäselvää, että esimerkiksi Mikkellerin ja Brewdogin liikeideana on nimenomaisesti kokeellisten oluiden niche eikä helposti juotavat "kansanoluet".

Black Force One on 10,4-prosenttinen imperial stout, joka on kehitetty Yhdysvaltain presidentin kunniaksi tehdystä Barackista. Oluessa on käytetty viittä eri mallasta ja neljää eri humalaa (Chinook, Centennial ja Amarillo, kuivahumalointi tehty Cascadella). Olutta on kypsytetty kaksi kuukautta ennen julkaisua. BFO:ssa on mukana reilusti turpeista savumallasta, mutta savu tai turve tulee yllättävän vähän läpi tuoksussa tai maussa. Tuoksu on paahteisen palanut ja tuhkainen. Runko on vankka kuten olettaa sopiikin. Maussa vuorottelevat tuttuun imperial stout tapaan lakritsi, tupakka ja karamelli; BFO:ssa näiden lisäksi useille stouteille tyypillinen vihannesmaisuus. 98 IBU:a takaa, että humalaa löytyy myös rapsakasti ja kymmenen volttia tuo mukaan runsaasti lämmittävää alkoholia. Mustassa ykkösvoimassa on paljon makua vaikkakin itseäni häiritsee kuitenkin jonkin verran oluen tuhkamaiset vivahteet. Yksityiskohtana pullosta mainittakoot "MHT: i morgen" :)

Amager Black Nitro

Amagerin Black Nitro on maistamistani hybridityylioluista eräs mielenkiintoisimmista vähään aikaan. Black Nitro on "musta IPA" eli samankaltainen olut kuin esimerkiksi Beer Heren onnistunut Dark Hops. Mies tämän oluen takana on amerikkalainen Shaun E. Hill. Shaun työskenteli Tanskassa Nørrebro Bryghusin ja uudelleen avatun Fanø Bryghusin panimomestarina, mutta on nyt palannut kotiseudulleen Vermontiin ja perustanut Hill Farmstead -nimisen panimon. Shaunilla on mielenkiintoinen blogi.

Black Nitro tosiaan yhdistää tummaa stoutia ja humalaista IPA:aa ja tässä oluessa melko yllättävällä ja onnistuneella tavalla. Olut muistuttaa ulkonäöltään tyylipuhdasta stoutia: väri on sysimusta ja oluessa on runsas beessi vaahto (kuulemma uusi muoti-ilmaisu beigelle olisi "nude"). Tuoksu on sitten taas melko selkeää IPA:a: makeaa ja pihkaista humalaa, jossa taustalla häilyy jotenkin vehnämäistä maltaisuutta. Maku yllättää: odotin humalapommia, mutta Black Nitro alkaakin stoutina, jopa makeahkona milk stoutina, jossa on mukana runsaasti lakritsia. Jälkimaussa tulee esille taas hienostunut amerikkalainen humalointi. Tätä herkkua kannattaa kokeilla.

Amager Burnout

Kolmantena on vuorossa etikettiään myöden turboahdettu Amagerin Burnout. Etikettiä muuten arvon olutveljet pitivät epäonnistuneena - onkohan Paint ollut käytössä? Burnout on pantu myyntipäällikön kunniaksi. Myyntipäälliköllä kun kuulemma on hieman kevyt kaasujalka. Tämän oluen varsinainen jippo on savumaltaan käytössä: Burnoutissa on 44 % bambergilaista savumallasta ja 44 % brittiläistä savumallasta ja olut yhdistääkin hienosti molempien parhaat ominaisuudet. Saksalaisilla savussa on mukavaa metwurstia ja savukinkkua, briteiltä tulee taasen mukaan turpeisuus. Olut vaikuttaa kovasti doppelbockilta ja sen "juotavuus" on erittäin mainio huolimatta 8,1-prosentin alkoholimäärästä. Tätäkin turboahdettua kannattaa kokeilla vaikka Amager sanookin: Burnout bør derfor kun nydes, hvis du har dobbelt udstødning på dytten eller skorsten i hjemmet!

Belgiassa sunnuntaina avoimet ovet

Belgialaiset panimot tempaisevat ensi sunnuntaina laajalla rintamalla: kaikkiaan 24 panimoa pitää avoimien ovien päivän ensi sunnuntaina kello 1000-1700! Osaan näistä ei pääse tavallisesti ollenkaan vierailulle. Sisäänpääsymaksua ei ole ja ilmainen olutkin luvataan. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Kuten osallistujien lista osoittaa, todella mielenkiintoisia panimoita on mukana: Abbaye des Rocs, Achouffe, Caulier, Het Anker, Saint-Feuillien, Scheldebrouwerij, Strubbe, ...

Toimisikohan tämä Suomessa? Pienpanimoliitto ottaa kopin?

Humalablogi Facebookissa

Avasin blogille oman Facebook-sivun. Tuota on ajatuksena käyttää esimerkiksi blogiin liittyviä valokuvia varten ja Naamastossa on myös muutamia ominaisuuksia, joita ryhmässä voi hyödyntää. Linkki:

Humalablogi.infon Facebook-ryhmä

Kirjapenkissä: Good Beer Guide Belgium

Humalablogi käynnistää epäsäännöllisesti pyörivän artikkelisarjan, jossa käydään läpi suositeltuja olut- ja ehkä muitakin juomakirjoja. Niitä on tarttunut "hihaan" jonkin verran ja yllättäen niitä lisääkin tulee silloin tällöin.

Brittiläinen Tim Webb on eräs arvostetuimmista olutkirjailijoista ja hänet tunnetaan erityisesti CAMRA:n kustantaman Good Beer Guide Belgiumin tekijänä. GBG Belgium onkin saavuttanut jo kunnioitettavan iän: vuonna 2009 ilmestyi jo kuudes painos, ensimmäinen näki päivänvalon vuonna 1992.

Kuudes painos tuli tarpeeseen, sillä edellinen versio oli ilmestynyt neljä vuotta aiemmin ja jo pikku hiljaa vanhentunut. Uusimmasta painoksesta voidaan hyvällä syyllä sanoa: paras versio toistaiseksi ja ehkäpä paras kirja belgialaisista oluista koskaan.

Kirja alkaa maljalla kahdelle menetetylle ystävälle: edellispainon jälkeen olivat manan majoille poistuneet Michael Jackson ja White Beer Travelsin John White. Sen jälkeen jatketaan raskaan sarjan vierailevien kirjoittajien artikkeleilla: kynään ovat tarttuneet HBF:lläkin vieraillut Stephen Beaumont, lambikeista kirjoittava Frank Boon, Shelton Brothersin Dan Shelton, belgialainen Carl Kins ja erinomaisen www.europeanbeerguide.netin Ron Pattinson. Tämän jälkeen kirja jatkuu olutmielessä kevyemmällä sisällöllä. Webb kertoo belgialaisesta kulttuurista, ruuasta sekä kertoo (erityisesti briteille) kuinka Belgiaan voi matkustaa. Varsinkin viimeksi mainittu on suomalaiselle lukijalle varsin turha osio.

Tämän jälkeen tulee paljon hyödyllisempi olutturismi-osuus. Kirja kertoo mitä "olutnähtävyyksiä" Belgiasta löytyy sekä antaa vuoden "oluttapahtumakalenterin". Jälkimmäisestä selviää vaikkapa, että syyskuun kolmantena viikonloppuna Orvalin panimolla on avoimet ovet ja tunnin opastettu kierros. Sen jälkeen kirja jatkuu kertomuksella oluen valmistuksesta sekä oluttyyleistä. Oluttyyleissä annetaan esimerkkejä niiden onnistuneista belgiversioista.

Kirjan seuraava osio on ainakin itselleni se tärkein: GBGB listaa kaikki Belgian panimot yhteystietoineen sekä tärkeimpine tuotteineen. Aluksi tulevat kaikki itsenäiset panimot, sitten globaalit jätit ja lopuksi vielä "haamupanimot" eli "panimot ilman omaa panimoa" sekä tulevia panimoita. Tämän jälkeen tulee jälleen belgituristille "essential" osio: luettelo eri kaupunkien parhaista olutbaareista sekä muutamia olutkauppoja. Kirjasta selviää esimerkiksi, että omalaatuisessa Baarle-Hertogissa on hyvä olutkauppa De Biergrens. Tämän jälkeen on vielä brittiläisiä varten osio belgialaisesta oluesta Britanniassa - sisältää kyllä hyödyllistä tietoa esimerkiksi Lontooseen matkustavalle oluen ystävälle. Lopuksi kirjassa on lyhyt listaus oluen kuluttajajärjestöistä Euroopassa sekä hyödyllisiä webbiosoitteita.

Good Beer Guide Belgium on belgioluen ystävälle pakkohankinta. Viimeistään ostaminen tulee ajankohtaiseksi siinä vaiheessa kun suunnittelee matkaa paikan päälle. Itse hankin uusimman version ihan nojatuolimatkailua varten!

Näppärintä kirja on tilata CDON.fi:stä, jossa maksun voi suorittaa luottokortin lisäksi laskulla. Tällä hetkellä hinta on jo mukavan edullinen: 16,95€. Tästä linkistä pääset suoraan kirjan tilaussivulle.

World Beer Cup 2010

Yksi maailman suurimmista olutkilpailuista, World Beer Cup käytiin tänä vuonna Kuala Lumpurissa, Malesian pääkaupungissa. En tiedä oliko suomalaisia tällä kertaa mukana, ainakaan palkintosijoilla niitä ei näkynyt. Eri kilpailukategorioita oli peräti 90, joten mitaleja riitti monille. Vain mielikuvitus on WBC:n järjestäjillä rajana keksiessään näitä. Voittajista iso osa on täällä outoja panimoita ja oluita, toki muutamia palkintoja otti mm. Nørrebro (Little Korkny Ale Niepoort Barrel) ja Carlsberg Sverige (Falcon Extra Brew 3.5%). Carlsberg otti tuon kullan lisäksi samassa "European-Style Low-Alcohol Lager/German-Style Leicht(bier)" kategoriassa myös pronssia Pripps Blå 3.5%:lla. Jos Falcon kelpaa janojuomaksi hätätilanteessa niin pronssimitalisti on kyllä melkoinen oluen irvikuva.

En referoi tässä sen enempää, tulokset voi itse lukea täältä:

http://worldbeercup.org/winners.html

Itse avaan nyt Nordbräu Ingolstadtin Eisbockin (9,2%) iltamyssyksi ...

Tampereella

Tarjoutuipa tässä viikonlopussa tilaisuus käydä pitkästä aikaa tutustumassa Tampereen olutravintolavalikoimaan. Tampere on oikein eläväinen kaupunki sillä rintamalla ja joskus olemme kaveriporukalla sitä pohtineet, että Tampereella saattaa olla jopa maailman paras hyvien olutravintoloiden tiheys maailmassa kun asiaa tarkastellaan etäisyysnäkökulmasta. Aivan pikku kävelymatkan sisällä, osa jopa konttausetäisyydellä, sijaitsevat mm. Tuulensuu, Esplanadi, O'Haras, Plevna, Teerenpeli, Kahdet Kasvot, Konttori, Nordic, O'Connels, Soho jne. ja pikkumatkan päässä Praha, Salhojankadun Pub ja Pikilinna. Edes Helsinki ei pysty asiassa oikein kilpailemaan.

Lauantaina ohjelmassa oli istumista Tuulensuussa, sitten pikkuvisiitti Naamoihin (Kahdet Kasvot), josta O'Haraan ja lopuksi Plevnaan. Tuulensuuhun vei tällä kertaa harvinainen lambic-herkku: nuori sekoittamaton Lindemans Lambiek. Tuotteen iästä ei ole vielä aivan tarkkaa informaatiota, mutta epäilys on sen olevan Ratebeerissä nimellä Lindemans Oude Lambik. Olut tuoksu on ronskin nuorekas, joku voisi epäillä saaneensa lasiinsa kotikiljua tai ylikäynyttä simaa. Maku on sekoitettua lambicia suoraviivaisempi, geuzen hedelmäisyyden kuivuuden sijaan maussa on enemminkin tanniinista kirpeyttä. Kannattaa käydä kokeilemassa. Tuulensuulla on tätä Lindemansia kuusi kegiä, mutta osa on tarkoitus säästää ikääntymään sekä mahdollisiin omiin kokeiluihin. Muuten Tuulensuussa tuli juotua pari ranskalaista viime vuodelta sekä mm. Schloss Eggenberg Doppelbock Dunkel, jossa Eggenbergin vahvan maltainen talonmaku on selkeästi läsnä. Tuulensuu menee muuten kesällä remonttiin (putkiremppaa ellen väärin muista). Tauon aikovat hyödyntää hakemalla Belgiasta ja Hollannista ison lastin omatuontioluita. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan!

Kaksissa Kasvoissakin oli tuttuun tapaan omatuontisaksalaisia listalla. Lähes poikkeuksetta Naamojen oluet ovat rapsakanhintaisia supermarkettisakuja, mutta paikkaan on aina kiva mennä - henkilökunta on mukavan palvelualtista ja luovat paikkaan omaa persoonallisuuttaan.

O'Harasissa taisin täydä nyt ensimmäistä kertaa. Tämä Freehouse kuulunee samaan klaaniin Esplanadin ja Tuulensuun kanssa. Tivun amerikkalaiset jätin tällä kertaa rauhaan, sen sijaan maistelin pari pulloa komeasta skotlantilaisen Williams Brothers-panimon rivistöstä. Sattumalta sekä Birds and Bees että Good Times sisälsivät seljankukkaa (elderflower). Tuota sisältävät oluet eivät koskaan ole olleet varsinaisia herkkuja. Baarimikko kertoili myös, että Carlowin "nimikkopanimolta" olisi tulossa hanaan IPA lähiviikkoina. Hassuna yksityiskohtana taas voi mainita, että baarissa oli kahteen kertaan kirjoitettu erään hanaoluen nimeksi "MOORE BREWERY REDIVAL" ...

Ilta päättyi tupaten täynnä olevassa Plevnassa tuopilliseen Fingerporia. Tämä sarjisolut on aiemmin jäänyt maistelematta, joten täytyihän se käydä juomassa alkulähteillä panimoravintolassa. Kovin puhdas ja persoonaton se oli, mutta puolustanee paikkansa harmittomana lipitys- ja ruokajuomana. Sen verran ilta oli jo pitkällä, että jätin tällä kertaa Plevnan Stoutin ja Siperian ottamatta. Ensi kerralla!

Mikkeller igen

Mikkeller tempaisee jälleen. Kun olemme saaneet nauttia panimon single hop kokeiluista (sama olut eri humalalajikkeella), tulevat hiivaoluet. Mikkeller tulee julkaisemaan ainakin viisi "strong pale alea" joissa on ainoana erona hiivakanta. Nämä viisi hiivaa ovat Belgian Ale, Brettanomyces, Hefeweizen, Lager ja US Ale. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Hörhöfestarit

Olutoppaalla on kiihkeästi keskusteltu hörhöfestareista. Tämä linkki on saattanut olla täällä aiemminkin, mutta laitetaan se esimerkkinä miten 35 hengen "festarin" voi järjestää näppärästi:

http://www.beerculture.org/2008/07/01/the-ratebeer-european-summer-gathering-2008/

Mikkeller-dokumentti

Italialainen 38-minuuttinen haastatteludokumentti Mikkelleristä. Enjoy:

Conversation about Beer: MIKKELLER (Documentary Film) - English Version from Evoque - Officina d'Arte on Vimeo.

Omaolut.fi

Festariraportistani jäi sellainen asia uupumaan, että Helsingin seutu saattaa saada uuden pienpanimon tämän vuoden aikana. Pienellä ständillä oli mukana Oma Olut, jonka esittelijä kertoi yrityksen etsivän tiloja Helsingistä. Ainakin muutamien ravintoloiden kanssa neuvotteluja oli käyty. Festareilla he esittelivät pientä oluenvalmistuslaitteistoa, joita he tuovat maahan. Mielenkiintoista sano, jäämme odottelemaan, josko vaikka saisimme uuden panimon!

Helsinki Beer Festival 2010

Helsinki Beer Festival 2010 käytiin siis viikonloppuna (perjantai-lauantai) Helsingin Ruoholahdessa Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Paikka oli vanha tuttu, onhan HBF järjestetty siellä "aina" paria alkuvuotta lukuunottamatta. Muutenkin agenda oli enemmän tai vähemmän vanhanmallinen. Perjantai aloitettiin ammattilaistunneilla, bändit soittivat iltaisin, tarjolla oli kotimaisia pienpanimotuotteita sekä maahantuojien toimesta ulkolaisia. HBF:n omatuonnit - tänä vuonna siis italialaiset - olivat tuttuun tapaan yläkerrassa. Ruokapuolesta vastasi bratwursteineen Roiniset sekä toinen yrittäjä, jolla oli tarjolla myös salaatteja.

Tämän vuoden yleisilmeenä oli oikeastaan se, että kotimaiset pienpanimot olivat melko vahvasti esillä. Selkeästi myös osastojen ulkoasuun oli panostettu - kovin montaa kotikutoisen näköistä ständiä ei ollut. Kolikon kääntöpuolena oli sitten olutmaahantuojien vähyys - Heinolla oli pieni Fullers-painotteinen osasto ja Olvi oli tullut festareille rohkeasti Baltia/Valko-Venäjä-tuottein. Viskeistä ei sitten kovin paljoa kerrottavaa olekaan. Teerenpelillä oli sentään oma viskinsä mukana.

Huikeista osallistumishinnoista huolimatta tärkeimmät kotimaiset pienpanimot olivat mukana. Oikeastaan ainoa merkittävä poisjäänti oli Panimoravintola Beer Hunters. Plevnan tuotteita oli tarjolla (mm. Siberia) Olutravintola Kaislan osastolla ja Stallhagenia sitä levittävän Hartwallin ständillä. Mukavasti kotimaisilla pienpanimoilla oli myös uutuuksia tarjolla, Malmgårdilla niitä taisi olla peräti neljä.

Perjantain ammattilaistunneilla tunnelma oli vielä rauhallinen. Mahtoiko porukkaa olla hieman aiempaa vähemmän? Ehkäpä matkapuhelin- ja vakuutusyhtiöiden "ammattilaisille" oli mennyt niukemmin pääsylippuja. Olvin osasto tarjosi maistiaisia pulloistaan vastikkeetta ja hyödynsinkin tilaisuuden maistelemalla valkovenäläisen tarjonnan sekä muutamia mielenkiintoisempia muualta. Mitään kovin suuria makuelämyksiä nuo eivät tarjonneet. Lidskoet olivat yllättävänkin puhtaita, mutta samalla kovin mauttomia. Heidän vehnäoluensa oli erikoinen hedelmämehutiivistejuoma. Virossa isot panimot ovat rajoittaneet olueidensa alkoholiprosentin seitsemään. Maistelin Saaremaa X:n uutta versiota: vanhassa maistui sentään kunnon viinan takapotku, uusi "seitsemän vitamiinin" versio on pelkkää vetistä pahvia.

Kotimaisista pienpanimoista pisimmän korren vei Malmgård. Häijy Markku -barley wine ja Suomen vahvin olut Everfrost olivat erinomaisia; Blond Ale ja K.O.H.O.:kin juotavia täyttäen paikkansa ei-niin-mielenkiintoisina sessio-oluina. Pesäpuun kolmosversiossa oli reippaasti tammea, mutta tuote on edelleen omiin mieltymyksiini ylimakea. Suomenlinnalla oli kaksi uutuutta: TM-lager oli tylsähkö vaalea lager ja Musta Saukko tyylipuhdas, kevyt schwarzbier. Lisäksi maistoin heidän Kellari-Ipaansa, joka oli melkoista liimaa - siitä oli IPA/DIPA-maisuus kaukana. Liimasta tulikin mieleeni VASP:n savuruissahti Riuska, joka oli juuri tuollainen liimamainen ja sahtina melko epäonnistunut. Myöskään savumaltaan käyttöä tässä tuotteessa ei voi pitää makua parantavana ratkaisuna. Teerenpelillä oli uusi Luomu-pils, joka onnistuu välttämään tyypillisen luomuoluiden "orgaanisen viljamaisuuden", mutta joka makeudessaan ei yltänyt kovin korkealle tasolle. Lammilla oli taasen kevyt Pöllö-pintahiivaolut, joka maistui lähinnä vedellä jatketulta Sahdilta. Varmaankin ihan raikas kesäjuoma.

Yläkerran italialaiset olivat erityisen mielenkiinnon kohteena. Olihan tämä ensimmäinen kerta koskaan kun Suomessa oli saatavilla aitoja italialaisia pienpanimotuotteita. Viime vuosien tavasta poiketen nyt näitä sai myös pienempinä maisteluannoksia, tosin oluthörhöporukan kanssa ostimme poikkeuksetta koko pullon. Hanatavaraa Italia-osastolla ei ollut lainkaan.

Italian oluissa on tiettyjä selkeitä trendejä havaittavissa. Ensinnäkin he osaavat hyvin oluiden brändäämisen. Etiketit ja oluiden nimet ovat komeita, monet oluista myydään juhlavassa 0,75 litran pullokoossa. Toinen trendi on se, että oluet ovat teknisesti melko onnistuneita, mutta eivät kovin jännittäviä. Eteen ei ole oikein vielä sattunut italialaista, joka olisi ns. pilalla, voimainen tai hapan. Tätä kun vertaa tanskalaisiin, joissa tällaisia tulee maisteltavaksi usein. Eli selkeästi teknistä osaamista on, hygienia on kunnossa, mutta toisaalta kovin suuria riskejä ei reseptien suhteen oteta. Tämä tarkoitti kylläkin myös sitä, että HBF:lläkin oli myynnissä 19-22 euron hintaan komeita isoja pulloja, joiden sisällöksi paljastui saksalaistyyppinen pils-olut.

Oli Italia-osastolla ainakin kaksi huipputuotettakin: Baladinin Xyauyù-sarjan oluita oli tarjolla kaksi: hopeaetikettinen ja kultaetikettinen versio. Niitä tarjoiltiin neljän sentin maisteluannoksina. Oluista kannattaa lukea tarkemmin Ratebeerin pitkästä kuvauksesta. Hopeaetiketti oli kahdesta kuivempi ja madeiramaisempi, kultaetiketti oli taasen makean liköörimäinen. Jos näitä pulloja tulee eteen, voin suositella!

Hauska sattumus tapahtui yläkerrassa lauantaina kun seuraamme liittyi herra, joka paljastui Midtfynsin panimon omistajaksi Eddie Szwedaksi. Eddiellä oli aiemmin ollut kauppasuhteita Korhosen Markun ja Mallaskukon kanssa, ja oli nyt vierailulla bisnesten laajentamismielessä. Eddie tarjosi meille "omistaan" Midtfynsin Chili Tripelin maisteltavaksi. Danske Ølentusiaster valitsi tämän oluen vuonna 2009 vuoden olueksi Tanskassa. Olut oli perusmaultaan melko keskinkertainen belgiale, mutta chili toimi jälkimaussa varsin mainiosti.

Kun lauantai-ilta eteni, itse päätin lähteä festareilta ennen väentungosta ja livemusiikkia. Suuntasinkin Puotilan olutkeitaalle Pikkulintuun. Pikkulinnussa mielenkiintoisena detaljina on, että tällä hetkellä hanoissa on yhtä aikaa peräti kolmea Kuninkaankartanon olutta. Vähän kuin HBF-teemaan sopien yksi niistä on jonkin italialaisryhmän Mustialassa panema Birra Rossa, joka maistuikin samalta kuin muutaman HBF:n italiaano!

Sellainen HBF tällä kertaa. Melko vanhalla ja tutulla agendalla mentiin. Vanhoja ja uusia ystäviä oli hauska tavata ja olihan siellä muutama hyvä olutkin!

HBF 2010

Helsinki Beer Festivalilta on kotiuduttu ja laajempaa raporttia aiheesta on tulossa lähipäivinä. Laitilan Imperiaali valittiin vuoden olueksi. Saapa nähdä tuleeko se Alkoon tuon ansiosta.

Myös Hesarilla Italia-olutasiaa

Myös päivän Helsingin Sanomissa on reilun puolen sivun artikkeli aiheena Italian olutrenessanssi. Siinä Jussi Rokka kertoo erityisesti Rooman parhaista olutpaikoista. Hän mainitsee muun muassa Brasserie 4:20:n Alexin käyneen hakemassa autollaan oluita Tampereelta asti. Mikäli Hesaria ei saa käsiinsä niin pitkälti saman sisältöistä asiaa on Äyräväisen Sepon Rooma-raportissa Olutwikissä.

Tiivistelmä artikkelistä löytyy näköjään Hesarin verkkosivuilta:
Olutrenessanssi iski Italiaan.

Stadin Panimo Kauppalehdessä

HBF:n lähestyminen on innoittanut päivän Kauppalehden julkaisemaan lähes sivun artikkelin Stadin Panimosta. Kainalojutuksi on päässyt HBF:n Italia-teema.

Jutussa on haastateltu toimitusjohtaja Timo Konttista, joka kertoo uusien investointien myötä vuosikapasiteetin olevan 20000 litraa (200 hl). Jutussa hän kertoo mielipiteenään Suomen olutkulttuurista, että "itseasiassa paljon huonommin ei juuri voisi olla". Syynä ovat 4,7-prosentin "Berliinin muuri" ja mm. Alkon valikoimaanottojärjestelmän heikkoudet. Konttisen mukaan Stadin Panimo työllistää kaksi henkeä, joista toinen eli hän itse ei työstään saa palkkaa. Tulevaisuuden oluista mainitaan variksenmarja-, mustikka- ja omenaolut sekä jo käymässä oleva sima. Konttinen kertoo myös kaikkien keittoerien olevan uniikkeja - Stadin tavoitteena on kaksi uutta tuotetta kuukausittain! Tällä viikolla myyntiin pitäisi tulla saksalaistyyppinen weizen ja ensi viikolla belgilainen witbier.

Pikkujutussa HBF-pomo Markku Korhonen kertaa lähinnä lehdistötiedoitteesta tuttua asioita Italian pienpanimobuumista.

Radio Säteily

Mainostetaanpas tätä Suomen ainoaa radio-olutohjelmaa. Ensimmäinen jakso päättyi juuri, mutta lienee kuunneltavissa myöhemmin netistä uudelleen:

http://sateily.com/
http://santerihapponen.net/olutohjelma/

Stop the Press! Case Motor Oil

http://www.ruokala.net/uutiset/2010/04/valvira-pyorsi-italialaisen-oluen-myyntikiellon

Valvira tuli järkiinsä? Ehkä huomasivat case Old Engine Oilin ja tajusivat kieltonsa mielettömyyden.

Valvira kielsi italialaisen oluen myynnin HBF:llä

Ruokala.netin uutinen kertoo kummia:

http://www.ruokala.net/uutiset/2010/04/italialaiselle-oluelle-myyntikielto-helsingin-olutfestivaaleilla

Tällainen uutinen vetää jopa bloginpitäjän sanattomaksi. Kyseessä on kuitenkin maahantuojan "omatuontina" pelkästään HBF:lle hankkima olut, jota tuskin montaa koria on Suomeen rantautunut. HBF:llä olutta nautitaan suljetussa tilassa, aikuisten ihmisten seurassa, olutfestareilla, wruuuummm... "oh noes, join Motor Oilia, kaappaan vastaantulevan ensimmäisen auton, koska tämä stout sai minuun välittömän autoilukuumeen".

Koomisen asiasta teki se, että Alkossa on ollut vuosikausia myynnissä Harviestounin Old Engine Oil, joka ei siis nimeltään tai etiketiltään poikkea käytännössä tästä Beban italialaisherkusta.

Onneksi sain maistaa Alesmithin klassikko-olutta Speedway Stoutia Pikkulinnussa pari viikkoa sitten - ennen kuin Valvira vie Ristevirran pullot pois!

Muistutetaanpas mieliin vielä tämäkin tapaus viime syksyltä.

Brewdogin Sink the Bismarck maistettu

Maailman vahvin olut eli 41-prosenttinen skotlantilainen Brewdogin Sink the Bismarck rantautui tällä viikolla kolmen pullon voimin panimoravintola Beer Hunter'siin. Vaikka itsellenikin on tulossa kotipullo niin täytyihän sitä pitkäperjantain piinan kunniaksi maistaa neljän sentin annos.

STB:hän on tehty double (tai oikeastaan quadrupel) IPA -tyyliin ja jäädytetty neljästi. Tämä poikkeaa 32-prosenttisesta Tactical Nuclear Penguinista siinä, että TNP oli tynnyrikypsytetty stout, joka oli jäädytetty. Ulkonäöltään STB on tummanpunertavan dipamainen, vaahtoa ei (luonnollisesti) ole. Tuoksu on massiivisen voimakas:rapsakassa nenässä on pellettikaupalla humalaa, mäntyä (sekä lankkuna että neulasina), erilaisia yrttimäisiä vivahteita ja runsaasti puhdasta alkoholia. Pieni ensimaiskautus osoittaa suuntuntuman olevan paksu, mutta ei kuitenkaan niin liisterimäinen kuin TNP:ssä. Kielenkantoihin iskeytyvät aluksi humalat hurjine ibuineen. Sen jälkeen makua dominoi suolainen lakritsi ja pihkainen mänty. Tämä on kuitenkin vain hetken huumaa ennen kuin alkoholi alkaa polttaa kaikella 41-voltillaan - alkoholi on tässä oluessa todella lämmittävä, polttava ja se puuduttaa parin senttilitran jälkeen kielen ja kitalaen.

Neljä senttiä Bismarckia on aivan riittävästi. Mielenkiintoisen alun jälkeen maku on aivan liian vodkasnapsimainen ollakseen nautittava. Oluena Pingu on melko maukas tähän Bisseen verrattuna. Aika näyttää mitä tapahtuu kun tätä kypsyttää pari kolme vuotta.